24.11.2024 oli kirkkovuodessa vuoden viimeinen päivä, jonka teemasta sanotaan myös lyhyesti tuomiosunnuntai. Itselle tämän sunnuntain musiikit jostain syystä antavat erityisen vapauden toteuttaa itseä. On mahtava päästä kerran vuodessa rymistelemään uruilla sielunsa kyllyydestä. Koen, että on kerran lupa vähän myös järkyttää tai ravistella kuulijaa. Sain soittaa Sallan seurakunnan jumalanpalveluksessa tuomiosunnuntain sanajumalanpalveluksen, eli pääsin toteuttamaan pölyjen karistelua pilleistä. Kovasti säähän reagoivat urut olivat vielä hyvin soittokuntoiset. Varmasti kostea syksy on auttanut toimintakyvyn ylläpitämisessä. Kuivuus on kaikkien urkujen ehkä pahin vihollinen.
Sain soittaa kolme itseäni innostavaa virttä: 160 Kun luova tahto kaikkeuden herran, jonka sävelestä erityisesti pidän. Siihen myös sopii hyvin kieliäänikertojen (esimerkiksi oboeta tai trumpettia jäljittelevä äänen väri) käyttö. Virressä 158 Vihan päivä kauhistava on historian havinaa ja draamaa. Kerron myöhemmin tästä lisää. Virteen 162 Kristus kuningas olen lainannut alkusoiton idean suurelta mestarilta J. S. Bachilta.
Tekoälyn tekemä tiivistelmä aiheesta: ”Vihan päivä kauhistava eli ”Dies irae” on 1200-luvulta peräisin oleva keskiaikainen hymni, joka kuvaa Tuomiopäivää. Sen teksti liitetään usein Thomas Celanoon, ja se sävellettiin yksinkertaisena gregoriaanisena lauluna osaksi katolista Requiem-messua. Sävelmä on inspiroinut säveltäjiä kuten Mozartia, Verdiä ja Berliozia, ja sitä käytetään yhä symboloimaan kuolemaa ja kohtaloa myös populaarikulttuurissa. Alkuperäinen sävelmä on gregoriaanista laulua, eli yksinkertainen, yksiääninen ja ilman säestystä laulettava melodia.” Tämä teema on pitkään inspiroinut minua. Jo opiskeluaikana tein siitä ilmeisen hienon improvisaation mestarikurssilla Helsingissä. Muut osallistujat hävisivät urkuparvelta vähin äänin ympäri kirkkoa kuuntelemaan. Kuoromusiikissa itselle ehkä tutuin on Mozartin Requiemista, jota silloisen Sibelius-Akatemian Kuopion osaston kamarikuoro esitti. Olin produktiossa mukana kuorolaisena.
Lauantai-iltana harjoittelin jumalanpalvelusta varten. Myös näitä improvisaatioita valmistelin. Minulla oli mielessä ollut valmis suunnitelma, millaisen haluaisin tästä Dies irae-alkusoitosta. Mutta ei kerta kaikkiaan lähtenyt yhtään. Varmaan tunnin ajan kääntelin ja vääntelin uruilla aihetta. Ainoa saavutus oli kasvava turhautumisen tunne. ”Enkö todella enää saa mitään järjellistä tästä aiheesta?” ajattelin. Pakko oli jättää idea muhimaan yön yli ja toivoa jumalanpalvelukseen ilmoituksia, kuten kanttorihuumorilla on tapana sanoa.
Illan harjoitteluissa taas Bachin teemaa lainaileva alkusoitto sujui aivan mallikkaasti. Olenhan sitä ennenkin käyttänyt. Toki improvisointi on sitä, ettei koskaan tule täysin sama versio. Nytkin tein pohjatyötä ja katsoin, mitä sointukulkuja Bach on käyttänyt. Luottavaisin mielin olin tätä menossa soittamaan aamun jumalanpalvelukseen. Huumori mielessä jopa. Morsiamen pukeutumiseen liitetään ohjeet: jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä ja jotain lainattua. Tämä toteutui oikein hyvin harjoituksissa, sillä olin pukeutunut siniseen villapaitaan. Toki on ihmisiä, jotka näkevät musiikin väreinä. Onhan olemassa mahdollisuus, että joku näkee kyseisen musiikin sinisenä.
No miten se improaminen sujui itse tosihetkellä? No aivan riittävän hyvin. Sellainen yllätys itselle vain tuli, että Dies irae olikin jäsentynyt yön aikana ja sain toimivan sekä ehjän kokonaisuuden päivänvirren alkusoitoksi. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkoherra oikein mikkiin kiitteli upeaa ja yllättävää, päivän aiheeseen erityisen hyvin sopivaa alkusoittoa. Bach-lainaus taas vähän kangerteli, vaikka harjoitellessa kaikki oli sujunut hyvin. Sellaista on ainakin minun muusikkous. Täynnä yllätyksiä ja inhimillisyyttä. Tarkkaavaisuuden vaihtelut pitävät hereillä ja opettavat hyväksymään oman epätäydellisyyden.
Niin. Improvisaatiosta olen kuullut sanonnan, että se on kaikista eniten harjoiteltu musiikin laji. Hyvä improvisaatio kuulostaa helpolta ja valmiilta teokselta. Aika harva kuitenkaan pystyy hetkessä oikeasti improamaan niin sujuvasti. Toki on lahjakkuuksia, kuten kaikissa lajeissa. Nämäkin lahjakkuudet ovat elämänsä aikana harjoitelleet paljon. Erilaisia sävelkulkuja, harmoniota, rytmisiä elementtejä ja muita kunkin tyylilajin ominaisia palasia, joita voi sitten yleisön edessä yhdistellä innoituksensa ja aiheen mukaan. Urkuimprovisaation opettajani neuvoi hyvin: ”Soita niin kauan tätä minun versiotani, että kyllästyt ja alat etsimään omia vaihtoehtoja”. Eli puhdasta työntekoa vaatii oppia improvisaatiota myös. Varsinkin, jos on viisivuotiaasta asti paukutettu kiltille tyttölapselle, että nuotit pitää opetella prikulleen oikein soittamaan ja kaikki poikkeama on virheitä.
Mietelmöi Laura