”Isä, tulin altasahaajaksi”

Kuusamon Salpalinja

Musiikillinen ja tarinallinen retki Kuusamon Salpalinjalle

Sanelma-tytön viaton avuntarjous isälleen Kuusamojärven jäällä kahvintuontireissullaan avaa Salpalinjan rakentamisen koko raadollisuuden tajuntaamme. Isä oli vitsaillut, että jään sahaaminen olisi helpompaa, jos olisi altasahaaja. Isän tehtäviin Salpalinjan rakentamisen aikaan kuului railojen tekeminen Kuusamojärven jäähän, jotta mahdollisesti jäätä pitkin saapuva vihollinen uppoaisi jäihin sen sijaan, että saavuttaisi Kuusamon. Salpalinjan rakennustyömailla oli kokonaisia perheitä eri tehtävissä. Kerron myös sotavankien oloista kenttäradan rakennustyömailla.

Tule mukaan aikamatkalle, joka avaa näkymiä tavallisten ihmisten arkeen Salpalinjan rakennustyön aikana!

Tiedot retkestä:

Kuusamon Salpalinja: panssarisete

Taideteos alkaa kaksiriviseltä panssariesteeltä. Olen itse dramatisoinut saamani aineiston pohjalta tekstit. Sävelsin myös kenttäradan rakentajien järkyttävästä kohtalosta kertovaan runoon laulun, joka kuullaan matkan varrella. – Laura

  • Pysäköinti Lahtelan laavun parkkipaikalle, Lämsänkyläntie 62 
    • Ajo-ohje: Kuusamon keskustasta noin 6 km Kajaanintietä (5) etelään, josta vasemmalle Lämsänkyläntietä noin 6 km. Parkkialue on vasemmalla, järven rannassa
  • Huomioi Lämsänkyläntien nopeusrajoitus 80km/h ylittäessäsi tien.
  • Kokoonnumme kivistä muodostuvan panssariseteen luokse reitin alkupäähän.
  • Taideteos koetaan menomatkalla Vanttajajärven rantaan. Paluumatkan jokainen voi kulkea omaan tahtiinsa.
  • Retken kesto on 2,5h-3h riippuen ryhmän kävelyvauhdista. Hitaimmilla voi viedä myös hieman yli kolme tuntia.
  • Kävelyä kertyy yhteensä n. 4,5km.

Varustus:

Säänmukainen vaatetus ja mukavat kävelykengät ovat suositeltavia. Hyönteisiä vastaan voi myös suojautua pukeutumalla. Muista suojautua tarvittaessa auringolta hatulla ja aurinkovoiteella. Ota mukaan oma vesipullo, jotta pysyt hyvin nesteytettynä retken ajan. Pieni naposteltava taskussa voi olla hyvä energiatasojen ylläpitoon.

Hinta:

  • 90€/hlö (4-10hlö)
  • Perhelippu 200€ (1-2 aikuista ja lapset)
  • ryhmälippu 8-10hlö 640€
  • bussiryhmät ja räätälöidyt retket tarjouspyynnöillä

Retken Kuusamon Salpalinjalle perhelipun ja ryhmälipun ostaja: Sovi retken ajankohta Lauran kanssa ja käy sen jälkeen ostamassa verkkokaupasta lippu. Ole yhteydessä hyvissä ajoin, jotta kyseisen päivän retki ei ehdi täyttyä ja se voidaan ottaa pois myynnistä.

Varausehdot

  • Veloitan 100% peruutusmaksun, jos varaus peruutetaan alle 2 päivää ennen tapahtumaa
  • Veloitan 50% peruutusmaksun, jos varaus peruutetaan alle 7 päivää ennen tapahtumaa

Lisätiedot ja varaukset:

Sähköposti: info@soivatselkoset.fi

Salpalinjasta Kuusamon kaupungin sivuilla

Klikkaamalla alla olevan taulukon päivämäärää, pääset ostamaan kyseisen päivän retken. Retkiä voidaan järjestää niin pitkään syksyllä, kuin lumitilanne sallii.

Tulevat retket (linkit työn alla ja päivittyvät):

Tule mukaan ja koe Kuusamon Salpalinjan historia elämyksellisellä ja musiikillisella retkellä! Tämä ainutlaatuinen kokemus vie sinut ajassa taaksepäin ja tarjoaa unohtumattomia hetkiä Kuusamon Salpalinjan maisemissa.